Kuvataiteilija Anna-Leena Vilhunen esittelee SVY:n jäsenille keskiviikona 20.5. klo 18–19 näyttelynsä ”Kilpajuoksu ja muita maalauksia”. Näyttely on esillä 31.5. asti Galleria Rikhardissa (Rikhardinkadun kirjaston aula), Rikhardinkatu 3, 00130 Helsinki.
”Sanalla Kilpajuoksu voi olla monta merkitystä, se on myös näyttelyni yhden öljymaalauksen nimi. Pohdin teoksissani ihmisenä olemista ja monikerroksisia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Tarjoan pohdittavaa, en valmiita ratkaisuja.”
Konrad Klockars ja Noora Yau. Kuva: Eeva Suorlahti/Structural Colour Studio
Suomen väriyhdistys juhlii kevätpäiväntasausta ja kansainvälistä väripäivää luovuttamalla vuotuisen Iiris-palkinnon Noora Yaulle ja Konrad Klockarsille ennakkoluulottomasta tavasta hyödyntää rakenteellista väriä uudenlaisen pintamateriaalin kehittämisessä. Yau ja Klockars yhdistävät kestävät valmistusmenetelmät, materiaalitutkimuksen ja korkeatasoisen muotoiluajattelun tavalla, joka uudistaa käsitystä väristä pintamateriaalina. Maailman ensimmäinen mikromuoviton rakenteellinen pintamateriaaliväri osoittaa, kuinka värikehitys voi olla samanaikaisesti esteettisesti, teknologisesti ja ekologisesti vastuullisesti innovatiivista.
Yaun ja Klockarsin kehittämät, täysin ilman pigmenttejä syntyvät irisoivat ja kimmeltävät väripinnoitteet ovat tulosta heidän väitöskirjatutkimuksistaan ja korkeakoulujen rajat ylittävästä yhteistyöstään Aalto-yliopiston tohtorinkoulutuksessa.
AIC International Colour Association on valinnut kevätpäivän tasauksen (21. maaliskuuta) kansainväliseksi väripäiväksi. Päivän tarkoitus on juhlistaa väriä ja kiinnittää siihen huomiota ihmiskuntaa yh-distävänä ilmiönä sekä nostaa esiin väriin liittyviä tapahtumia ja saavutuksia.
Suomen väriyhdistyksen Iiris-palkinto jaetaan tunnustuksena teoksesta tai tapahtumasta, jossa värien taitava käyttö on huomattavalla tavalla lisännyt ympäristön viihtyisyyttä, tuonut myönteisiä elämyksiä, parantanut elämän laatua tai lisännyt turvallisuutta tai jossa värien tutkimus on merkittävällä tavalla syventänyt väritietoutta. Jakamalla tunnustuk-sen yhdistys haluaa kiinnittää huomiota värin käytön mahdollisuuksiin visuaalisen kokemusmaailman ja ympäristön keskeisenä tekijänä. Aikaisemmat iiris-palkinnon saajat: ks. https://www.svy.fi/iiris-palkinnon-saajat/
Tulee Tieteiden talolle tapaamaan väritutkijoita sekä kuulemaan ja keskustelemaan viimeaikaisesta tutkimuksesta. Ilmoittaudu alla olevan linkin kautta!