Faber & Faber, 2000. Nidottu, 224 sivua.
Mauve kertoo William Perkinin ja hänen kehittämänsä violetin (purppuran) väriaineen tarinan – ja keksinnön seuraukset. Perkin oli englantilainen kemisti, joka 18-vuotiaana laboratorioapulaisena yritti kehittää synteettistä kiniiniä malarian hoitoon. Kiniiniä Perkin ei onnistunut valmistamaan, jotain muuta kylläkin: ensimmäinen täysin keinotekoinen väriaine syntyi vahingossa. Perkin ymmärsi väriaineen kaupalliset mahdollisuudet ja tekstiiliteollisuus otti uuden, edullisen väriaineen avosylin vastaan. Mauvesta tuli pian muotiväri Euroopassa ja Perkin keräsi väriaineellaan omaisuuden.
Violetti väriaine oli aikansa muotisensaatio, mutta se ei mullistanut vain värjäysaine- ja tekstiiliteollisuutta, vaan oli suuri askel myös tieteessä – etenkin kemianteollisuudessa. Ensimmäisen kerran tajuttiin, että kemianteollisuudella voi rikastua ja se teki teollisuudenalasta kiinnostavan ja vauhditti kehitystä. Kirjassa käydään Perkinin ja mauven rinnalla läpi koko kemianteollisuuden nousukausi 1850-luvulta 1900-luvulle. Vaikka Perkin ei kiniiniä saanutkaan aikaan, lääketiede hyötyi aniliiniväreistä monin tavoin. Seuraavien vuosikymmenten aikana kehitettiin myös useita synteettisiä lääkeaineita – kirjan mukaan niin penisilliinin ja kemoterapian keksiminen kuin antibioottien ja DNA:n löytyminenkin pohjaavat mauven käynnistämään kemianteollisuuden kehitykseen. Kirjassa ei unohdeta myöskään kehityksen synkempää puolta: sotateollisuus peri mauvelta varmasti vähintään yhtä paljon kuin lääketeollisuus.
Kirjaa pidetään William Perkinin elämänkertana ja hän tuleekin rivien välistä esiin päähenkilönä, mutta suoraan hänestä kerrotaan kirjassa loppujen lopuksi melko vähän. Garfield kuvaa Perkiniä hyvin hienovaraisesti, mutta vakain ottein: uteliaana ja kekseliäänä miehenä, joka ei piittaa julkisuudesta. Vaikka kirja käsittelee päähenkilönsä ohella hyvin laaja-alaisesti koko Eurooppalaisen teollisuuden muutosta ja historiaa 1800-luvun puolestavälistä meidän päiviimme, se ei ole raskaslukuinen. Kirja on dokumentaarinen kaunokirjallisuuden keinoin.
Päivi Hintsanen
English
Suomi