Kirja-arvostelu: Osmo Pekonen (toim.): Elämän värit

Kopijyvä kustannus Oy, Jyväskylä, 2003. 131 sivua

Matemaatikko ja kirjailija Osmo Pekonen on toimittanut viehättävän ja ulkoasultaan tyylikkään kirjan väreistä. Kirja koostuu kahdestatoista esseestä, kunkin aiheena yksi väri. Kahdentoista kirjoittajan joukossa on niin tieteen, taiteen kuin teologiankin asiantuntijoita, muun muassa Kari Enqvist, Anto Leikola ja Arvo Salo. Kukaan heistä ei ole varsinaisesti värin asiantuntija, mutta yllättävän paljon tietoa ja mielenkiintoista pohdintaa, erityisesti värisymboliikasta, kirjaan on mahtunut. Joskus itse aiheesta eksytään aika kauas ja viivytään pitkiä pätkiä ei niinkään visuaalisen värin vaan esimerkiksi kirjallisuuden maailmoissa. Silti ja siksikin kokoelma on kiehtova ja ajatuksia herättävä osoitus siitä, kuinka monipuolinen aihe väri on ja kuinka luontevasti siinä lyövät kättä tiede ja taide, aineellinen ja aineeton.

Harald Arnkil

Kirja-arvostelu: Charles A. Riley III: Color Codes

Charles A. Riley III: Color Codes – Modern Theories of Color in Philosophy, Painting and Architecture, Literature, Music, and Psychology
University Press of New England, 1995. 351 sivua

Riley sanoo heti johdantonsa alussa: Ensimmäinen asia, joka aikamme väritutkimuksesta on ymmärrettävä on värin omituinen kyky välttää kaikki yritykset luokitella se systemaattisesti. Siitä huolimatta Riley on onnistunut kokoamaan yksiin kansiin eräänlaisen kokovartalokuvan tästä vaikeasti vangittavasta aiheesta. Ajallisesti kirja kattaa modernin aikakauden Goethesta ja Wagnerista viime vuosisadan taiteen, tieteen ja filosofian kuuluisuuksiin, kuten Jacques Derridaan, Hans Hofmanniin ja Oliver Sacksiin.

Koska Charles Riley on yhdysvaltalainen, on mukaan mahtunut muutama meillä päin vähemmän tunnettu sikäläinen taiteilija tai kirjailija, mutta enimmäkseen lähteet ovat hyvin valittuja ja tasapainossa keskenään. Maalaustaide on luonnollisesti saanut laveimman käsittelyn, mutta Riley on onnistunut saamaan paljon mielenkiintoista sanottavaa irti myös värin asemasta esimerkiksi musiikissa, filosofiassa ja psykologiassa. Sanottakoon saman tien, ettei luvussa Color in psychology juurikaan käsitellä niin sanottua ”väripsykologiaa”. Sen sijaan Riley referoi värin osuutta havaintopsykologian ja neurologian kehityksessä, Gestalt-teoriassa, Freudin ja erityisesti Jungin ajattelussa, päätyen jälkiväritettyjen elokuvien kautta Oliver Sacksin neurologisiin tutkimuksiin. Sen verran Riley suostuu ”väripsykologiaakin” sivuamaan, että hän muutamassa viileän objektiivisessa lauseessa laittaa Victoria Jacksonin kehittämän Color Me Beautiful” -värianalyysin sille kuuluvalle paikalleen.

Tämä objektiivisuus ja kiihkottomuus sävyttää koko kirjaa. Sen kirjoittaja on laajasti lukenut ja oppinut, ”akateemisesti sivistynyt”, halliten vaikean aiheensa niin suvereenisti, ettei tekstissä ole häivääkään akateemisesta kuivuudesta. Siksi tämän kirjan jokainen lause on nautinto lukea. Selkeästi jaoteltuna ja sujuvana Color Codes sopii yhtä hyvin tietolähteeksi tai oppikirjaksi kuin aivoja stimuloivaksi iltalukemiseksikin.

Harald Arnkil